Akryylivärien maalausaineet

Akryylimaalaamisen aloittamiseen tarvitset oikeastaan vain värit, siveltimet ja alustan, jolle maalata. Tarpeellisia ovat myös paletti ja paletti-/maalausveitset värien sekoittamista, sekä vesikippo tai pari siveltimien puhdistamista varten.

Maalausharrastuksen edetessä saatat kuitenkin huomata, että kaipaatkin vaihtelua ja mahdollisuuksia vaikuttaa väriesi koostumukseen ja muihin ominaisuuksiin, kuten kuivumisaikaan. Tässä kohtaa kuvaan astuvat maalausaineet.

Mitä maalausaineet ovat?

Mediumien pohjana on sama akryylipolymeeriemulsio, kuin akryylivärienkin, mutta ilman väripigmenttiä. Mediumit myös sisältävät samoja sidosaineita kuin akryylivärit, ja siksi ne sekoittuvat ja kiinnittyvät akryylimaaleihin ja niissä käytettyihin pigmentteihin. Sidosaineet myös varmistavat maalin ja mediumien pysyvän kiinnittymisen maalausalustaan ilman, että väri halkeilee ja varisee pois ajan kuluessa. Maalausaineiden käyttötarkoituksen hahmottamista voikin helpottaa se, että ajattelee mediumin olevan käytännössä akryylimaalia ilman siihen lisättyä väriainetta. Kun siis valitset itsellesi sopivaa maalausainetta, mieti ensisijaisesti sitä, millaisia ominaisuuksia kaipaat käyttämällesi maalille.

Akryylivärit ovat vesiohenteisia maaleja ja voit toki käyttää maalausaineena vain vettä. Vettä tulisi kuitenkin käyttää ohentamisessa säästeliäästi (max 25 %). Liian runsas veden käyttö heikentää värin teknisiä ominaisuuksia ja himmentää värien sävyjä. Jos esimerkiksi haluat saada aikaan ohuita, läpikuultavia lasyyrikerroksia, käytä veden sijaan akryylimediumia suhteessa yksi osa väriä, neljä osaa mediumia (1:4). Mediumin avulla voit myös valita haluamasi kiiltoasteen. Maalausaineiden kiiltoasteita on kolme: matta, puolikiiltävä (satiini) ja kiiltävä.

Miksi käyttää maalausaineita?

Maalausaineiden käyttäminen akryylimaalaamisessa ei ole millään muotoa pakollista, mutta niiden avulla saat varmasti enemmän irti väreistäsi – voit hallita mm. värien rakennetta, sitä, miten värimassa liikkuu siveltimen tai maalausveitsen alla, kuivumisaikaa, kiiltoastetta ym. ja siten helpommin saavuttaa haluamasi lopputuloksen teokseesi. Oletko miettinyt, miten saisit tehtyä pehmeämpiä värisekoituksia, akvarellimaisen läpikuultavia tai vaihtoehtoisesti paksuja struktuuripintoja teokseesi? Maalausaineiden avulla se onnistuu.

Kuivumisajan hidastaminen

Yksi olennaisimmista akryylivärien ominaisuuksista on niiden nopea kuivumisaika, jota voi pitää sekä niiden siunauksena, että kirouksena. Etenkin silloin, kun halutaan luoda sulavia ja saumattomia, pehmeitä väriliukumia, voi akryylivärien nopea kuivumisaika hankaloittaa halutun lopputuloksen saavuttamista. Ehkä juuri siksi erilaisten kuivumista hidastavien maalausaineiden joukko on laaja. Niiden avulla voit pidentää väriesi kuivumisaikaa ja näin helpottaa niiden sekoittamista kankaalla.

Myös veden lisääminen antaa lisää työstöaikaa värille, mutta toisin kuin vettä, voit lisätä hidastusaineita sisältäviä maalausmediumeja väriisi oikeastaan niin paljon, kuin tahdot. Mediumin sidosaineet kiinnittyvät väriin ja näin sen ominaisuudet ja värien hehku säilyy. Huomaa kuitenkin, että mitä enemmän mediumia lisäät, sen läpikuultavammaksi värikalvo muuttuu. Kuivumisaikaa edistäviä mediumeja löytyy mm. Liquitexilta ja Amsterdamilta.

Kuivumista hidastavien maalausaineiden valikoimassa on hyvä erottaa mediumit lisäaineista (additives). Lisäaineet eivät sisällä sidosaineita, joten niiden sekoitussuhteen väriin ei tulisi ylittää 25 %:ia. Samassa suhteessa voit sekoittaa lisäaineen myös ensin käyttämääsi mediumiin ja vasta sen jälkeen väriin. Vielä em. lisäaineita säästeliäämmin tulee käyttää hidastinta (Retarder), jota lisätään väriin vain pari tippaa, max. 2-5 % suhteessa väriin.

Liquitex Professional -sarjan Slow Dri -lisäaineet ja maalausaineet hidastavat väriesi kuivumisaikaa jopa 40 %, eli työstöaika pitenee merkittävästi. Slow Dri Fluid ja Gel additive, samoin kuin Amsterdamilta löytyvä Acrylic Retarder eivät vaikuta värin läpikuultavuuteen toisin kuin mediumit, joten niitä kannattaa käyttää silloin, kun halutaan säilyttää värin peitto-ominaisuudet.

Värin koostumuksen ja ulkonäön muokkaaminen

Pidemmän kuivumisajan lisäksi voit muokata monia muitakin akryyliväriesi ominaisuuksia maalausaineiden avulla. Pääsääntöisesti pyritään muokkaamaan viskositeettia (juokseva vs. paksu väri), peittoastetta (peittävästä läpikuultavaan) ja kiiltoastetta (mattapintaisesta kiiltävään). Voit kokeilla eri mediumia yhdessä tai erikseen, löytää oman lempimaalausaineesi ja ennen kaikkea pitää hauskaa kokeillessasi!

Pidätkö ohuehkosta, hyvin ja nopeasti levittyvästä väristä, joka jättää kuivuessaan sileän ja tasaisen pinnan, jossa siveltimenvedot eivät näy? Valitse silloin käyttöösi juokseva (fluid) maalausaine tai lasyyrimaalausaine (glazing medium). Mikäli haluat saada aikaan akvarellimaisen ohuita ja läpikuultavia pintoja, voit kokeilla myös juoksevuutta lisäävää Flow Aid -lisäainetta, jota löytyy mm. Liquitex Professional -sarjasta. Huomaa, että Flow aidia ei suositella lisättäväksi lainkaan suoraan väriin, vaan sitä käytetään vedellä laimennettuna (suhde jopa1:20, eli yksi osa Flow Aidia, 20 osaa vettä).

Akvarellimaisia pintoja pohjustetulle kankaalle Liquitex Professional Flow Aidia ja Acrylic ink -akryylimusteita käyttäen.

Jos sen sijaan haet väriisi lisää paksuutta ja rakennetta, ota käyttöön väriin sekoitettavat geelimediumit (esim. Amsterdam Gel Medium, Heavy Gel Medium ja Heavy Gel Medium. Valittavanasi ovat kiiltoasteet matta ja kiiltävä). Myös geelimediumeja voi lisätä väriin huoletta niin paljon, kuin vain haluaa ilman, että värin ominaisuudet siitä kärsivät – läpikuultavuus toki jälleen lisääntyy sen mukaan, minkä verran seoksessa on väriä vs. mediumia. Koska geelimediumit tuovat maaleihisi lisää volyymia, ne myös automaattisesti pidentävät niiden kuivumisaikaa. Paksut kerrokset voivat kuivua yllättävänkin hitaasti.

Saatavilla on geelimediumien lisäksi myös erilaisia struktuuri- ja muotoilupastoja, joiden avulla saat luotua työhösi kolmiulotteisia muotoja ja rakenteita. Struktuuripastan voi joko sekoittaa väriin tai niitä voi käyttää sellaisenaan. Pastan levittäminen tapahtuu helpoiten maalausveitsen, -lastan tai vaikkapa kuviointikamman avulla. Kuivuttuaan nämä maalausaineet muodostavat erittäin kovan pinnan, joka kestää vaikkapa kaivertamista tai veistämistä. Kuivuneen pinnan päälle voi maalata akryyliväreillä.

Huomaa, että muotoilupastat, kuten Liquitex Professional Modeling paste tai Amsterdam Modeling paste ovat pigmentoituja, eli ne ovat myös kuivuttuaan peittävän valkoisia ja vaalentavat näin ollen maaliin sekoitettuna värien sävyä. Joustaville pinnoille, kuten pingotetulle maalauskankaalle käytettäessä voit lisätä muotoilupastaan n. 30 % heavy gel mediumia. Tällöin pohjusteestasi tulee joustavampaa, eikä pintaan muodostu yhtä helposti halkeamia, kuin pelkkää muotoilupastaa käytettäessä.

Geelimediumit ovat myös hyvä apuväline erilaisissa sekatekniikkatöissä. Niitä voi käyttää esimerkiksi kollaasiliiman tavoin kiinnittämään eri materiaaleja teokseen. Samoin voit käyttää geeli- ja muita akryylimediumeja kuvansiirtotekniikkaan.

Mediumien käyttö säästää väriä!

Vaikka maalausaineen hankinta saattaa etenkin harrastusta aloittaessa tuntua ylimääräiseltä menoerältä, niin pitemmän päälle niiden käyttö kuitenkin kannattaa. Maalausaineet ovat pääsääntöisesti edullisempia, kuin hyvälaatuiset akryylivärit, ja lisäämällä niitä väreihisi, saat itse värit kestämään pidempään. On esimerkiksi paljon taloudellisempaa rakentaa työhön struktuuria maalausaineen avulla, kuin käyttämällä paksuja kerroksia pelkkää väriä. Maalausaineiden kokeileminen ja juuri sen oman suosikin etsiminen on myös hauskaa!

Muita maalausaineita

Yleisimmin käytössä olevia maalausaineita ovat siis värien kuivumisaikaan, niiden peittävyyden / läpikuultavuuden, juoksevuuden / paksuuden sekä kiiltoasteen (matta, satiini, kiiltävä) säätely. Saatavilla on kuitenkin myös maalausaineita, joilla saat akryyliväristä kangasväriä (Liquitex Fabric medium) tai teet sen koostumuksesta ruiskumaalaukseen soveltuvaa (Airbrush medium). Oman, juuri sinulle ja sinun tekemiseesi parhaiten soveltuvan maalausaineen tai maalausaineet löydät parhaiten kokeilemalla! Me Arteljeen myymälässä autamme mielellämme etsinnässä. Mikäli siis mielenkiintosi maalausaineita kohtaan heräsi ja haluat tietää lisää, tule myymälään tai laita meille vaikka sähköpostia: myynti@arteljee.fi.

Mukavia maalaushetkiä!

Similar Posts

  • Akvarellipaperit

    Akvarellivärit tarvitsevat alustakseen imukykyisen pinnan, jolla läpikuultavien värien valovoimaisuus pääsee parhaiten oikeuksiinsa. Yleisin ja paras maalauspohja akvarelliväreille on hyvälaatuinen, mieluiten juuri niille tarkoitettu paperi. Kun tulet taidetarvikemyymälään tai vierailet verkkokaupassamme, sinulla on valittavanasi papereita eri ominaisuuksin: irtoarkkeina ja lehtiöinä, eri karkeusasteissa, väreissä ja hintaluokissa. Vaihtoehtojen runsauden edessä valinta saattaa tuntua vaikealta! Kuten värienkin kohdalla, kannattaa…

  • Arteljeen tarinaa IS- jutussa 12/22

    Perheyritys palvelee taiteentekijöitä. Tamperelainen perheyritys Arteljee laajensi toimintaa tänä vuonna Helsinkiin, jossa se osti pitkään toimineen Tuubin liiketoiminnan. Taidetarvikemyymälöissä on rento tunnelma, mutta kulisseissa kasvu on ollut nopeaa. Asiakkaat katselevat kivijalkaliikkeessä Helsingin Lönnrotinkadulla öljyvärejä ja siveltimiä, kyniä ja papereita. Myyjät rupattelevat eri tuotemerkeistä ja väreistä hymyssä suin. – Täällä porukka saattaa hyvin viettää tunninkin aikaa:…

  • Arteljeen akryylipäivä

    Arteljeen perinteinen akryylipäivä järjestetään helatorstain jälkeisenä perjantaina. Vuonna 2026 akryylipäivä on perjantai 15.5. Maalaamaan pääsee Tampereen myymälässä klo 12-18 välisenä aikana. Mistä on kyse? Jo perinteeksi muodostunut akryylipäivä toivottaa asiakkaamme tervetulleiksi kokeilemaan ja testailemaan akryylivärejä, maalausaineita, musteita, tusseja yms. akryylimaalaukseen liittyviä tuotteita. Testailla saa vapaasti paperille ja lisäksi saa tehdä itselleen yhden teoksen maalauspohjalle vaikkapa…

  • Akvarellivärit

    Akvarellimaalaus on viime aikoina kasvattanut huimasti suosiotaan. Akvarellivärien sesonki on meillä Arteljeessa ollut usein kevään ja kesän valoisina kuukausina, mutta tällä hetkellä se on yksi suosituimmista tuotekategorioistamme ympäri vuoden. On ihanaa, että pitkään hieman hankalan tai jopa vaikean maineessa oleva tekniikka on löytänyt tiensä yhä useampiin sydämiin. Akvarelli on siitä(kin) mukava tekniikka, että sen tekemiseen…

  • Musteet

    Musteet ovat taiteilijan tärkeitä työvälineitä, joita voi käyttää monipuolisesti niin kirjoittamiseen kuin piirtämiseenkin. Pullossa myytävää mustetta sanotaan myös tussiksi, vaikkakin meillä Suomessa ”tussi” on puhekielessä vakiintunut tarkoittamaan enemmän kynämuodossa myytäviä nestemäisiä värejä, kuten huopa- tai kuitukärkikyniä. Tässä artikkelissa tutustutaan erityisesti pulloissa myytäviin, nestemäisiin musteisiin, joita löydät Arteljeen valikoimasta. Mikä muste? Muste on yksinkertaisuudessaan nestettä, joka…

  • Arteljee keskittää toimintansa Tampereelle ja verkkoon

    Helsingin toimipiste on sulkeutunut pysyvästi 19.7.2025 ja Arteljeen toiminta on keskitetty Tampereen suureen, 300 m² keskustamyymälään sekä verkkokauppaan. Lahjakortit Helsingin myymälään Mikäli sinulla on vielä voimassa oleva lahjakortti Helsingin myymälään, se voidaan muuttaa verkkolahjakortiksi (ota yhteyttä: myynti@arteljee.fi). Emme palauta rahoja lahjakorteista.